keskiviikko 12. syyskuuta 2018

5.9.2018 Keskustelutilaisuus: Erityislapsen asema lakipykälien viidakossa

5.9.2018 järjestettiin yhteistyössä ADHD-liiton, Aivoliiton sekä Autismi- ja Aspergerliiton kanssa Savonlinnan pääkirjasto Joelissa maksuton keskustelutilaisuus erityislasten vanhemmille. Tilaisuudessa oli puhujana ja keskustelua ohjaavana henkilönä Jukka Kumpuvuori Turusta, joka luonnehti tilaisuutta Vammaisoikeuden ajokortti -koulutuksena. Meidän tilaisuutemme oli järjestyksessään 70. koulutus asian tiimoilta.

Tilaisuuden tarkoituksena oli tuoda vanhemmille tietoa erityislapsen asemaan liittyvissä lakiasioissa. Puheenaiheina oli mm. terapioiden järjestämisestä päivähoidon/koulupäivän aikana, tulkkauspalvelut lapsille, kuntoutusasiat, oikeusapu alle 18-vuotiaille, kuljetuspalvelut, henkilökohtainen apu, koulukyyti ja omaishoito.

Tilaisuuteen oli saapunut mukavasti porukkaa kuuntelemaan ja keskustelemaan aiheista. ADHD-liiton Virvatuli Ryynänen pääsi myös paikalle osallistumaan tilaisuuteen. Alkuun saimme puheenjohtajamme Taru Niemen avauspuheenvuoron, jonka jälkeen Jukka Kumpuvuori esitteli itsensä. Tilaisuuden aikana esitettiin mukavasti kysymyksiä, joihin saatiin vastauksia, sekä neuvoja kuinka toimia erilaisissa tilanteissa esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja koulutoimen puolella.

Keskustilaisuudesta on myös tänään 12.9.2018 julkaistu Savonmaassa artikkeli otsikolla ”Vammaisoikeuden toteutuminen ei ole aina itsestään selvää”.

Suuren suuret kiitokset Jukka Kumpuvuorelle, että hän pääsi osallistumaan tähän tilaisuuteen! Suuret kiitokset menevät myös liitoille, joiden avulla tilaisuus saatiin järjestettyä!

Kiitämme myös kaikkia teitä, ketkä pääsitte paikalle juttelemaan!

Syksyisin terveisin,

Itä-Savon Puatin hallitus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti